Uutisia 2010:
8.6.2010: Klo 21.25 on-line varausjärjestelmä toimii taas! Palveluntarjoajalta oli kaivinkone raapaissut kuituyhteydet poikki ja sieltä oli paljon muutakin pimeänä kuin meidän järjestelmä. Pahoittelen aiheutunutta vaivaa. t. Juha
6.6.2010:
Kesän ensimmäinen liigamatsi on nyt pelattu. Kaisaniemen puiston
loistavassa säässä VeTen joukkue Juha, Jarkko ja Make koki 1-3 tappion
Teekkari Tennikselle. Juha ja Jarkko eivät oikein saaneet parasta
peliään toisessa ulkovuorossaan ja ottelut päättyivät selkeästi
TeTelle. Make sen sijaan hoiti ilman aiempaa massalla käyntiä tältä
kesältä kolmosten matsin 2-0 ja siten nelinpeliin jäi vielä panosta.
Nelinpelissä Juhan ja Jarkon
peli kulki ajoittain mallikkaasti, mutta
ratkaisevassa kolmannen erän tie-breakissa TeTen joukkue pelasi
selkeästi paremmin ja vei matsin 2-1. t. Juha
3.6.2010:
EVS on varannut molemmat kentät 7.-11.6 valmennukseen 9-12 ja 13-16
välillä. Tuolla on vaikutuksia vakiovuoroihin ja se kompensoidaan
pelivuoroilla johonkin sopivaan
aikaan. t.
26.5.2010:
Vakiovuorot 2010 on nyt jaettu. Tarkistathan mahdollisimman pian että
oma tuntisi osui toiveesi mukaiseen
ajankohtaan.
Jos syystä tai toisesta tuntisi puuttuu tai
on väärään aikaan niin ota
pikaisesti yhteyttä allekirjoittaneeseen. Vakiovuorojen
alkamisajankohdan voit tarkistaa jäsenkirjeestä. t. Juha
Uutisia 2009:
27.8.2009
SLT voitti nousukarsinnan selkeästi 4-0 ja
pelaa siis ensi kaudella 3. divisioonassa. VeTe jatkaa 4. divisioonassa.
24.8.2009
Kaksinpelin Veikkolan Tenniksen mestaruus
ratkesi tänään tiukassa finaalissa, jossa kohtasivat Jarkko Mattila ja
Juha
Käppi. Juha väänsi voiton kolmessa erässä luvuin 6-4, 2-6, 6-2.
Nelinpelissä on
vielä muutama ottelu pelaamatta ennen kuin mestarit ovat tiedossa.
Torstaina 27.8
Veikkolassa pelataan karsintaottelu noususta 3. divisioonaan. Ottelut
alkavat
17.00.
13.8.2009
VeTen liigajoukkue voitti lopulta oman 4.
divisioonan lohkonsa. Nyt edessä on nousukarsinta L lohkon voittanutta
Suomen
Lääkärien Tennisseuraa (SLT) vastaan. Karsinta on suunniteltu
kaksiosaiseksi,
jossa molemmilla joukkueilla on kotiottelu. Ottelut on pelattava
31.8.09
mennessä. SLT:n kotikenttä on Meilahti.
9.8.2009
Mestaruuskilpailut
2009. Kaaviot ja tulokset.
4.8.2009
VeTe:n
mestaruuskilpailuiden 2009 kilpailukutsu.
Jäsenkirjeestä
poiketen jouduimme muuttamaan kilpailujen ajankohtaa viikkoa
myöhäisemmäksi.
Toivottavasti se ei aiheuta kenellekään vaikeuksia osallistumisen
suhteen.
Tarkoitus on pelata ensi viikon ja sitä seuraavan viikon aikana
mahdollisimman
paljon otteluita ottelupareille sopivina ajankohtina. Viimeiselle
viikonlopulle
(22.-23.8) on tarkoitus jättää enintään semifinaalit ja finaalit. Nyt
joukolla
mukaan! Tarkemmat tiedot löydät kilpailukutsu linkin takaa. T. Juha
Käppi
4.8.2009
Kesän viimeinen liigamatsi tuli pelattua
jo 22.7, mutta jäi tämä tiedottaminen tekemättä. EsTe78 3-joukkue
isännöi
ottelua kotikentällään Olarissa. Tällä kertaa pelaamassa oli Juha, Make
ja
Niko. Make ja Niko hoitivat omat ottelunsa vaivatta, mutta Juhalla oli
pitkä
iltapuhde. Kolmen tiukan erän ja reilun kolmen tunnin väännön jälkeen
Juha
käänsi ottelun VeTen eduksi 7-5, 4-6, 7-6 ja sillä varmistui kaksi
pistettä
tästäkin liigamatsista. Alun perin suunniteltua Juha/Make
nelinpeliparia piti
vaihtaa Juhan rankkojen kramppien vuoksi. Niko tuli tilalle ja matsi
alkoi
loistavasti Veten siirtyessä jo 4-1 johtoon. Sen jälkeen ote hieman
kirposi ja
EsTe78 käänsi voiton 6-4, 7-5 lukemin.
Kesän ottelut
kulkivat poikkeuksellisen hyvin ja tällä hetkellä VeTe johtaa lohkoaan.
LoTe3:lla on viimeisen ottelun voitolla mahdollisuus nousta
tasapisteisiin.
Oletan että siinä tapauksessa voitto menee LoTelle, koska he voittivat
keskinäisen ottelumme. Joka tapauksessa hyvä kesä liigajoukkueelta!
3.6.2009
Voittoputki katkesi,… Torstain
liigamatsissa Lohjalla VeTen joukkue kohtasi vihdoin liian kovan
vastuksen.
Lohja vei ansaitusti voiton selvin 4-0 lukemin. Ykkösten taistossa Juha
Käppi ei
missään vaiheessa päässyt kunnolla viemään ottelua. Eero Saari oli
liian
taitava ja kokenut, paransi tarvittaessa peliään tiukoissa paikoissa ja
väänsi
6-4, 6-4 voiton. Jarkko Mattila pelasi Kilpisen Karia vastaan eikä
saanut aivan
parasta peliään irti Lohjan helteisellä massakentällä. Tuloksena 5-7,
2-6
tappio. Kolmantena kaksinpelinä Niko Keinonen ja Harri Kilpinen ottivat
mittaa
toisistaan. Tunnetusti kovakuntoinen ja tasaisen varma Harri vei ekan
erän
puhtaasti 6-0. Toisessa Niko pääsi jo peliin mukaan, mutta voittajasta
ei ollut
epäselvyyttä. Toinen erä 6-3 Harrille.
Vaikka
nelinpeliin ei jäänyt panokseksi kuin kunnia oli molempien joukkueiden
asenne
kohdallaan. Rajaosumia ja virhepomppuja seurasi usein aikamoinen
manailu ;-)
Nuo ”säkäpisteet” menivät varsin tasan eikä ottelu niihin ratkennut.
Pitkän ja
uuvuttavan väännön jälkeen Juha ja Jarkko joutuivat taipumaan tappioon
Eerolle
ja Karille. Lukemat 4-6, 7-5, 6-4 LoTe 3:n joukkueelle kertovat omalta
osaltaan
matsin tasaisuudesta.
Kesän otteluista
on yksi jäljellä ja VeTen joukkue on lohkossa kakkostilalla LoTe 3
perässä.
Muilla joukkueilla on otteluita enemmän pelaamatta, joten sijoitus voi
vielä
reippaasti muuttua. Laitan ilmoitusta kun EsTe 78 3 – VeTe ottelun
ajankohta on
tiedossa. /Juha
30.6.2009
Viime torstain liigamatsi VeTe – TeTe2
päättyi jälleen VeTen voittoon. Tällä kertaa 3-1 lukemin. Koska
”harrastajareportteri” eli allekirjoittanut ei ollut paikalla listaan
tällä
kertaa vain tulokset. Markus Hatakka – Sasu Salonen 6-2, 6-4, Jarkko
Mattila –
Lauri Markelin 7-6, 6-4, Niko Keinonen – Santeri Lähdesmäki 5-7, 5-7 ja
Olli
Lehtonen/Pete Lehtonen – Sasu Salonen/Lauri Markelin 6-4, 4-6, 6-3.
Seuraava ottelu
on LoTe3:sta vastaan Lohjalla ensi torstaina 2.7.09. Pelaamaan on
lähdössä Juha
Käppi, Jarkko Mattila ja Niko Keinonen. T. Juha Käppi
16.6.2009
VeTe:n liigajoukkue jatkoi otteluita
voitokkaasti. Tällä kertaa GT3 kaatui 3-1 lukemin.
Ykköspelaajien
väännössä Juha Käppi sai vastaansa Kenneth Söderholmin. Juha johti
ensimmäistä
erää jo 5-2, mutta Kenneth paransi peliään ja tuli rinnalle ja vei
lopulta
tie-breakin selkeästi. Toinen erä meni Juhalle 6-0, mutta se ei paljon
kolmannessa erässä auttanut. Tasaisen taiston päätös nähtiin jälleen
tie-breakissa, jonka Juha onnistui nyt voittamaan ja vei siten ottelun
2-1.
Kakkosten matsissa Olli Lehtosta vastaan tuli Mikael Lassoon. Tasavahva
juniori
vei ottelun selkeästi 6-1, 6-2. Kolmantena kaksinpelinä oli Jarkko
Mattila –
Juha-Pekka Suutarinen, jonka Jarkko hoiti kotiin 6-4, 6-1. Tuon jälkeen
otteluvoitto oli siis nelinpelin varassa. Lehtosen Pete ja Olli ottivat
haasteen vastaan ja verkon toiselle puolella pelasi Kenneth ja
Juha-Pekka.
Paremmuuden selvittämiseen tarvittiin kolme erää, mutta
Lehtonen&Lehtonen
otti voiton 6-3, 4-6, 6-3 lukemin ja sitä kautta koko ottelun voitto
jäi
Veikkolaan.
Seuraava
liigaottelu on aikataulutettu Veikkolaan torstaille 25.6.09. Lisääkin
väkeä
mahtuu kannustamaan ja seuraavaan kiihkeitä otteluita,…
13.6.2009
VeTe:n liigajoukkue aloitti kesän 4.
divisioonan selkeällä 4-0 vierasvoitolla TeTe3:sta (Teekkari Tennis).
Kaisaniemen puiston massakentillä loistavassa säässä pelatuissa
otteluissa
ykköspelaaja Juha Käppi voitti oman ottelunsa varsin tasaisen väännön
jälkeen
selkein numeroin 6-2, 6-2. Kakkospelaaja Markus Hatakka voitti oman
ottelunsa
vaivatta 6-1, 6-0 ja kolmosena pelannut Niko Keinonen omansa kolmen
erän
väännön jälkeen 3-6, 6-0, 6-1. Nelinpelissä Juha ja Make ottivat alun
takeltelun jälkeen myös selkeän 6-4, 6-0 voiton.
Seuraava
liigamatsi on ensi tiistaina 16.6 Veikkolassa GT3:sta vastaan (Grani
Tennis).
Ottelu alkaa joko 17.30 tai 18.00. Tervetuloa kannustamaan omat
pelaajat hyviin
suorituksiin myös siinä matsissa!
2.5.2009
Hyvää kevättä kaikille jäsenille. Vuosi on
jälleen edennyt niin pitkälle, että on aika maksaa jäsenmaksut, varata
vakiovuorot ja tietenkin laittaa kentät pelikuntoon. Yllä olevasta
linkistä
löydät jäsentiedotteen ja sieltä tarkempia tietoja.
Kentän
kunnostustalkoita järjestetään lähipäivinä ja –viikkoina eli jos
sinulla on
mahdollisuus osallistua niin ota yhteyttä kenttämestariin ja seuraa
ilmoittelua
näillä sivuilla. Kentät on tarkoitus saada pelikuntoon toukokuun
lopulla.
Kenttien avaamisesta tiedotetaan näillä sivuilla.
Seuran
johtokunnassa tapahtui tänä keväänä pieni muutos kun Markus Hatakka
tuli mukaan
ja Seppo Hartikainen jäi pitkän mukanaolon jälkeen pois johtokunnasta.
Kiitos
Sepolle merkittävästä panoksesta seuran luottamustehtävissä! T. Juha
Käppi /
Puheenjohtaja
Uutisia 2008:
11.10.2008
Huonosta talkoo-osallistumisesta huolimatta Olli ja Pauli onnistuivat
laittamaan kentät talvikauden edellyttämään kuntoon. Ulkopelien osalta
palataan
asiaan ensi kesänä. Seurailkaa kuitenkin näitä sivuja. Yritän päivittää
liigajoukkueiden tuloksia ja lisäksi perustaa sivuille linkkikokoelman,
josta
ainakin englanninkielentaitoiset voi löytää hyviä vinkkejä lyönteihin
ja
harjoitteluun. T. Juha Käppi / Puheenjohtaja.
1.10.2008 Arvon
Pelurit! Kesän pelit ovat takanapäin menestyksekkäästi ja näin 1.
pakkasyön
jälkeen olisi oikea aika purkaa kentät kohtaamaan talven ankarat
vaateet!
Tehtäviin kuuluu mm. tuuliverkot ja peliverkot pois, vesimittari ym.
letkut
tyhjiksi ja rullalle, rajojen päälle lautasuojat, roskiksen tyhjennys,
kentän
hoitovälineet ym. tavarat kasaan ja kuljetus säilytykseen,
sähkökeskuksen
pääkytkin nollaan ja lukitus riippulukolla. Talkoot alkaa torstaina
2.10 18.00
ja jatkuu tarvittaessa lauantaina 4.10. klo 10.00. Nyt joukolla
talkoisiin!
Omat hanskat ja sivuleikkurit mukaan, jos sellaiset omistaa... t.
Kenttämestari.
8.9.2008 VeTe
mestaruuskisojen kaksinpelimestaruus on vihdoin ratkennut. Tänä vuonna
mestariksi pelasi Juha Käppi. Katso tarkemmat tulokset ”VeTe
mestaruuskisojen
2008 kaaviot ja otteluohjelma” linkin kautta. Nelinpelissä on
vielä
muutama peli pelaamatta ja toiveissa on vielä hyviä syyskelejä, jotta
saataisin
myös nelinpelisarja vietyä loppuun massakentillä.
11.8.08: Online
ajanvaraus toimii jälleen.
10.8.08. Online
ajanvarauksessa on ollut ongelmia. Kukaan ei ole päässyt järjestelmään
sunnuntaina, joten varausten tekeminen ja seuraaminen ei tällä hetkellä
onnistu. Tilanne korjataan mahdollisimman pian. Pahoittelemme tuosta
aiheutuvaa
vaivaa.
10.8.08. Kenttä
2 on nyt pelikunnossa, mutta oven puoleinen pelialue on vasemmasta
syöttöruudusta vielä tavallista pehmeämpi ja rikkoutuu siten helpommin.
Varokaa
vielä hieman ettette riko paikkojanne ettekä kenttää tuolla alueella!
10.8.08:
Kentällä 2 on tehty eilen ilkivaltaa ja ko. kenttä on toistaiseksi pois
käytöstä. Tälle sivulle tulee viesti kun kenttä on taas kunnossa.
2.6.08:
TARVITSETKO VALMENNUSTA? Voit varata tunteja suoraan Jouni Hatakalta,
puh.
045-671 0439
28.5.08:
Vakiovuorot jaettu ja nähtävissä ylempänä olevan linkin kautta.
24.5.08: KENTÄT
AVATAAN PERJANTAINA 30.5.2008. Tällä hetkellä verkot on paikallaan,
mutta
kentät vaativat vielä erityistä huomiota ja huoltoa. Kentillä näkyvä
pelailu on
huoltoa tekevien talkoojoukkojen kokeilua, jonka yhteydessä tehdään
normaalia
tarkempaa lanausta, jyräystä ja kastelua. T. Olli Lehtonen /
kenttämestari.
24.5.08:
Hinnoista, vakiovuorovarauksista, yms. on tullut jonkin verran
kyselyitä
puhelimitse. Kaikki tarvittavat tiedot löytyvät yllä olevan ”Kevään
2008
jäsentiedote” linkin takaa. T. Juha Käppi / puheenjohtaja.
24.5.08:
Kentillä oli viime viikolla tehty ilkivaltaa ja mm. rikottu sähkölukko.
Pidetään
kaikki yhdessä silmällä kenttiä ja ilmoitetaan epäilyttävästä
toiminnasta, T.
Juha Käppi / puheenjohtaja.
11.5.08:
Jäsentiedote vakiovuorovarausliitteineen päivitetty. Hoidathan
vakiovuoronvarauksen ja jäsenmaksun aikataulun mukaisesti. T. Juha
Käppi /
puheenjohtaja.
11.5.08: Kentän
kevätkunnostus on täydessä vauhdissa. Pohjatyöt on tehty ja seuraavan
kahden
viikon aikana tarvitaan väkeä jyräämään ja kastelemaan kenttiä useamman
kerran
päivittäin. Vain siten voidaan taata kenttien avaaminen kesäkuun
alussa. Jos
olet kiinnostunut auttamaan ota yhteyttä kenttämestari Olli Lehtoseen
tai
allekirjoittaneeseen. T. Juha Käppi / puheenjohtaja. (Talkookuvia).